Lapsi- ja perhetyön perustutkinto, 120 ov

Lastenohjaaja toimii erilaisissa kasvatus- ja ohjaustehtävissä lasten ja perheiden parissa. Työ on kokonaisvaltaista lapsen kasvatusta, hoitoa ja huolenpitoa sekä perhetyötä. Lastenohjaajan erityisosaamista on kristillinen kasvatus sekä uskonto- ja arvokasvatus. Lastenohjaaja toimii vuorovaikutuksessa moniammatillisen yhteistyöverkoston kanssa ja pyrkii tukemaan toiminnallaan lapsen kasvuympäristöä.

Lastenohjaajien keskeisiä työympäristöjä ovat seurakunnan lapsi- ja perhetyö sekä päivähoito. Seurakunnan työssä lastenohjaaja työskentelee muun muassa päivä- ja perhekerhoissa, avoimissa kerhoissa, iltapäivätoiminnassa ja leireillä. Kunnan ja yksityisen puolen tai erilaisten järjestöjen palveluksessa lastenohjaaja työskentelee päiväkodissa, perhepäivähoidossa, leikkitoiminnassa ja iltapäivätoiminnassa. (Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista, 272/2005, § 8).

Lastenohjaajan työn lähtökohtana on lapsi- ja perhelähtöinen kasvatus-, ohjaus- ja huolenpitotyö. Hän toimii työssään lapsilähtöisesti ottaen huomioon lapsen iän, kehityksen ja kasvuolosuhteet. Perhelähtöisyys lastenohjaajan työssä näkyy ennen muuta vanhempien tukemisessa ja perheen itsemääräämisoikeuden kunnioittamisena. Lastenohjaaja rohkaisee vanhempia vanhemmuuteen liittyvissä rooleissa ja pitää heitä lapsen ensisijaisina kasvattajina. Hän tukee vanhempia ja muita kasvatustyöhön osallistuvia kristillisen kasvatuksen antamisessa ja uskontokasvatuksessa. Lastenohjaajan ammattitaitoon kuuluu myös osallistuminen yhteisölliseen kasvatustehtävään.

 



Kuvituskuva, iStocphoto