Opintojen sisältö

Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkintoon valmistavan monimuotokoulutuksen sisältö
lukuvuonna 2011 - 2012

1. Ammatissa toimiminen

Tutkinnon ensimmäinen osa sisältää koulunkäyntiavustajan työtä ohjaavat lait ja määräykset. Lisäksi tutustutaan varhaiskasvatukseen, perusopetukseen, aamu- ja iltapäivätoimintaan sekä yhteiskunnallisiin palvelujärjestelmiin. Tässä jaksossa opiskellaan myös ammattietiikkaa ja monikulttuurisuutta.

2. Kasvun ja kehityksen tukeminen ja ohjaaminen

Tutkinnon toinen osa sisältää tietoja ihmisen kasvusta ja elämänkulusta. Lisäksi perehdytään terveyden, hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistämiseen sekä syrjäytymisen ehkäisyyn. Opintojen aikana suoritetaan EA1-kurssi.

3. Oppimisen ja toiminnan tukeminen ja ohjaaminen

Tutkinnon kolmannessa osassa tutustutaan kasvatuksen ja oppimisen teorioihin sekä suunnitellaan ja toteutetaan oppimista edistävää toimintaa sekä koulussa että aamu- ja iltapäivätoiminnassa. Opiskelu sisältää taito- ja taideaineita.

4. Erityistä tukea tarvitsevien ohjaaminen

Tutkinnon neljännessä osassa opiskelu painottuu erityistä tukea tarvitsevien toimintakyvyn tukemiseen. Lisäksi opiskelija saa valmiuksia moniammatillisen työn tekemiseen.


Valinnainen tutkinnon osa:
5. Yrittäjyys


Sivun alkuun

 

Kuvituskuva, iStockphoto